Blogitauko?

*huokaus*

Kun ei ehdi, ei ehdi. Jatkan blogin pitämistä, kun arki hieman helpottuu. Jos helpottuu? Toivottavasti silti jo tämän vuoden puolella!

Kissan karkkipäivä

Ystäväni lähti kotiin ja äitini tuli vaihteeksi minua auttamaan. Istuimme yöllä olohuoneen sohvalla Kirpun vatsavaivoja hoitamassa, kun keittiön puolelta alkoi kuulua outoa kolinaa. Kissamme oli mennyt sinne hetkeä aiemmin. Äitini meni katsomaan ja tuli nauraen takaisin. Suklaata ja kaikenlaista makeaa rakastava kissa oli ottanut pöydältä kulhosta Jaffa-keksin ja touhusi sen kanssa lattialla! Se oli ehtinyt nakertaa keksiä jonkin verran. Voin vain kuvitella sen riemun, kun se on kaivanut keksiä salaa talouspaperin alta :D .

Meillä ei nukuta

Pallojumppaa yöllä klo 01.20.

Kirpun yökukkumisen syy on selvinnyt. Masuvaivat, mitäpä muutakaan. Meillä on menty nukkumaan melko säännöllisesti kahden aikaan yöllä, mutta kolme yötä sitten rytmi muuttui ja nykyään meillä nukutaan vasta kello neljä aamulla. Tyttö kitisee pitkin iltaa, yrittää nukahtaa, mutta herää vatsakipuihin. Niitä sitten kähistään ja itkeskellään koko yö. Toissayönä kipu yltyi niin kovaksi, että Kirppu huusi suoraa huutoa. Mikään ei ole kamalampaa kuunneltavaa! Huuto ei enää kuulostanut ihmisen ääneltä (eikä varsinkaan pienen vauvan) vaan joltain kammottavalta. Onneksi ystäväni oli täällä, joten mulla oli henkinen tuki vierellä koko ajan. En tiedä miten olisin kestänyt yksin.

Eilen illalla otimme kaikki mahdolliset keinot käyttöön mitä neuvolan vihkoista ja netistä löysimme. Kirppu nukkui illalla kantoliinassa, sen jälkeen kannoin häntä siten, että hän makasi mahallaan mun käsivarren päällä, imetin pystymmässä asennossa ja yritin röyhtäyttää aina ruokailun jälkeen, pumppasin jalkoja vatsan päälle, hieroin vatsaa, pidin Kirppua sohvalla mahallaan ja hieroin selkää, pidin lämmintä kaurapussia mahan päällä ja hyppyytin jumppapallolla istuen. Viimeinen keino yhdistettynä mahallaan oloon käsivarrella oli ehdottomasti tehokkain. Tytön itku meinasi yltyä välillä, mutta pompin vaan pallon päällä kovemmin ja itku loppui siihen. Tuntui niin hyvältä, kun lapsi ei huutanut ja sain selvästi helpotettua hänen oloaan.

Nyt Kirppu nukkuu vaunuissa, ihme kyllä. Tämä ilta on mennyt muutenkin poikkeuksellisesti tähän asti: maha ei ole vielä vaivannut. Tosin ilta on vasta kovin nuori... Pahimmat kivut alkavat aina puolilta öin. Aina voi kuitenkin toivoa parasta.

Pienin askelin

Tänään tajusin, että olen viimeiset kaksi päivää nauttinut Kirpusta ja hänen olemassaolostaan. Aidosti, ilman mitään ahdistuksia. Olen alkanut tuntea hienoista äidinylpeyttä, että minulla on niin suloinen tytär. Miehen töihin lähtö oli kamala shokki, mutta ensimmäisen yksinäisen päivän jälkeen huomasin, että me pärjätään. Päivät, illat ja yöt kulkee omaa tuttua rataansa, oli mies kotona tai ei. Jotenkin pakkotilanteen edessä (pakko pärjätä yksin, vaikka pelottaa) asiat onkin kääntyneet ihan päälaelleen. Yhtäkkiä huomaan, että olen alkanut rakastaa lastani. Olen iloinen hänestä. Synnytyksen jälkeinen ahdistus alkaa siis ilmeisesti olla vihdoinkin ohi. Ehkä mä en olekaan ihan huono äiti. Hiljaa hyvä tulee...

Merimies lähti töihin

... ja me ollaan harjoiteltu tytön kanssa kahdestaan olemista kohta kolme päivää. Onneksi työkeikka ei ole kuin pari viikkoa. Saan myös ystäväni ensi viikolla avukseni tänne, joten en joudu olla yksin koko aikaa. Ihan hyvin meillä on mennyt, mutta mun selkä, niska ja hartiat on aivan jumissa kantamisesta. Vauvan hoitaminen yksin on fyysisestikin raskasta puuhaa! Kantoliina ei oikein toimi iltaisin, kun tyttö haluaa yleensä tissiä tiheään tahtiin ja ehkä torkahtelee siinä välissä - tietenkin sylissä, kun mikään muu ei kelpaa. Tilasin netistä rengasliinan pikaliinaksi, mutta sekoitin sen kantopussiin mikä onkin eri asia.... Joten voi olla, että liina menee palautukseen kunhan sen saan ja ostan sen sijaan kantopussin. Toivottavasti äidin selkä kestää siihen asti!

Taas on sunnuntai

Teimme tänään pannukakkua. Apukokki tosin nukkui.

Sunnuntaisin tulee aina "nostalginen" olo. Sunnuntai oli se päivä, kun istuin supistuskivuissani keinutuolissa ja kuuntelin Big Brother Talk Showta (juu, noloa myöntää, mutta olen koukussa.....). Olin etukäteen varannut synnytystä varten rauhallista reiki-musiikkia, mutta eipä synnytys muutenkaan mennyt missään kohtaa etukäteissuunnitelman mukaan. Huuhaa-musiikit jäivät kuuntelematta, mutta sen sijaan tiesin Big Brother-talon elämää tärkeämmät kuulumiset.Todella tarpeellinen tieto synnyttämään mentäessä :D .

Rakas Kirppumme täyttää siis ensi yönä neljä viikkoa. Täydenkuunlapsi! Näihin viikkoihin on mahtunut niin paljon. Alkushokista selvittyämme olemme vähitellen totutelleet toisiimme. En voi vieläkään sanoa sopeutuneeni eikä musta vieläkään tunnu siltä, että olen äiti. Näiden viikkojen aikana olen törmännyt moniin vaikeisiin asioihin. Vaikeaa on muun muassa ollut

• oman, rauhallisen, järjestelmällisen ajan menettäminen. Nykyään en tiedä päivän kulkua etukäteen ja se on tällaiselle hieman (?) kontrollifriikille vaikeaa.
• hyväksyä, että meillä voi aivan helposti mennä kaksi tuntia vaipanvaihtoon, imetykseen, uuteen vaipanvaihtoon ja uuteen imetyskierrokseen.
• sopeutua aamuihin, joihin kahden ison teemukin ja tietokonehetken sijaan kuuluukin vaipanvaihtoa, lapsen imettämistä ja hoitamista. Joinain aamuina en muista edes harjata hiuksia.
• valitseminen eri tekemisten välillä. Kirppu nukkuu: mennäänkö ulos vai haluanko olla rauhassa tietokoneella tai aloittaa neulomaan villavaippapöksyjä. Vai pitäisikö kenties siivota? Kaikkea en yhdessä päivässä ehdi tekemään. Ennen ehdin. (Meillä voittaa yleensä aina ulkoilu).
• kaikki nukkumiseen liittyvät asiat. En voikaan mennä illalla nukkumaan silloin, kun väsyttää. Ja yöllä on noustava sängystä vaihtamaan Kirpun kakkavaippaa, vaikka ei millään jaksaisi.
• hyväksyä yhteisen ajan puute miehen kanssa. Teemme aina kaiken yhdessä miehen ollessa kotona, mutta Kirpun synnyttyä mies on tehnyt ulkohommia yksin ja mun ajasta suurin osa menee Kirpun hoitamiseen. 
• asioiden jääminen kesken ja kaikenlainen unohtelu. Milloin jää iltapala kesken, kun tyttö herää ja kaipaa palvelua, milloin elokuvan katsomisesta ei tule yhtään mitään. Pelkkä langan keriminen vyyhdiltä neulomiskuntoon voi viedä kaksi päivää, kun homma jää aina jostain syystä kesken. Unohdan yleensä vastata tekstiviesteihin, jos en pysty heti reagoimaan.
• se, kun ei pääse ulos silloin, kun itse haluaa. Olen ulkoilmaihminen ja tottunut väsyttämään itseni vaikka polttopuiden tekemisellä ja nyt sellainen toiminta puuttuu täysin. On vaikeaa olla sisällä, kun elimistö huutaa happea ja liikuntaa. Käymme kyllä päivittäin lenkillä ja ulkoilemme pihalla, mutta paljon vähemmän mitä ennen. Kaipaan kehooni raittiin ilman ja työnteon aiheuttamaa hyvää väsymystä. Tämä asia on ehdottomasti vaikein, mihin olen joutunut sopeutumaan. Haikailen joka päivä syksyisestä metsälenkistä koiran kanssa, mutta vielä en ole uskaltautunut metsäpoluille tyttö kantoliinassa.

Kaikesta huolimatta kyllä meidän päiviin niitä hyviäkin hetkiä mahtuu.... Tyttö on vaan niin ihmeellinen. Minunko mahastani hän on tosiaan tänne tullut??

Kuulumisia

Istun koneella tyttö kantoliinassa. Olen vihdoin uskaltautunut opettelemaan liinan käyttöä. Synnärillä liinailimme yhden puolituntisen ihan onnistuneesti, mutta kotona en saanut sidontoja onnistumaan ja kynnys opetteluun nousi. Toissapäivänä otin härkää sarvista ja nyt tyttö on nukahtanut liinaan jo kolme kertaa. Sidonta jää edelleen liian löysäksi, mutta enköhän senkin opi. Kietaisuristikakkosella mennään.

Kestovaippoja olemme sen sijaan käyttäneet onnistuneesti muistaakseni toisesta kotipäivästä lähtien. Ensimmäinen vaippa oli Imse Vimsen flanellette villapöksyjen kera eikä siinä riittänyt imu ollenkaan. Pissat tulivat suoraan läpi. Päätin kuitenkin olla lannistumatta ja kokeilin seuraavalla kerralla Nalle-vaippaa. Hyvin toimi! Imse Vimsetkin toimivat, kun laitan niihin lisäimua. Mun oli tarkoitus käyttää Kirpulla harsovaippoja, mutta se on nyt toistaiseksi jäissä siitä syystä, etten jaksa taitella harsoja pesun jälkeen. Tässä on ihan tarpeeksi puuhaa muutenkin... Kestoilemme päivisin, yöllä käytetään kertiksiä. Vaikka neuloin mielestäni monet villapöksyt etukäteen, silti niitä on liian vähän. Äiti haluaisi vaihtelua. Missä välissä sitä jaksaisi neuloa?

Päivät ovat saaneet tietynlaista rytmiä eikä elämä tunnu enää niin kaaokselta. Kirppu on nyt nukkunut öisin yllättävän hyvin. Paras paikka on yleensä tissin vieressä, mutta muutamana yönä Kirppu on nukkunut omassa sängyssään. Hänen sänkynsä on ihan meidän sängyssä kiinni. Nukun itse paremmin, jos Kirppu ei ole vieressä, mutta yleensä pääsen helpommalla, kun annan hänen nukahtaa tissille. Ja onhan se ihan ymmärrettävää, että pieni vauva haluaa olla äidin lähellä.
Aamuisin meillä nukutaan pitkään, tänäänkin heräsimme vasta kymmenen jälkeen. Aamun pitkät tunnit ovat itselleni todella tärkeitä jaksamisen kannalta, koska alkuyö menee usein valvomiseksi. Kirppu ei onneksi itke koskaan, känisee vain ja tyytyy, kun saa tissin suuhunsa.

Ulkoilemme kaksi kertaa päivässä ja Kirppu nukkuu ulkona todella hyvin ja pitkään. Hän nukkuu muutenkin yleensä kahden-kolmen tunnin pätkiä. Viimeisen viikon aikana hän on alkanut olla enemmän hereillä ja "seurustelee" meidän kanssamme. Seurustelu on vain kovin yksipuolista ;) Ihan sama mitä sanot tai teet, vastassa on aina sama katse ilman minkäänlaista muutosta. Kommunikointimme on varmasti helpompaa, kun Kirppu alkaa osoittaa jotain merkkejä :D

Vaikka arkea on saatu pala kerrallaan hallintaan, en voi vieläkään sanoa sopeutuneeni. Alkuahdistus on onneksi kaikonnut enkä enää itke päivittäin. Olen oppinut ymmärtämään lastani ja ennakoimaan hänen liikkeitään (sen verran kuin vastasyntyneen toimia nyt pystyy ennakoimaan). Ei ole helppoa sopeutua siihen, että oma ruoka jäähtyy lautaselle, kun lapsi herää ja haluaa syötävää. Tai siihen, että vauvan hoitamisen lisäksi ei ehdi eikä jaksa tehdä oikein mitään. Mies on ollut maailman ihanin ja oikea kodin hengetär viime viikot. En todellakaan tiedä miten pärjään ilman häntä, kun töihin lähtö koittaa. Kuka sitten tyhjentää tiskikoneen, kuorii perunat, lämmittää talon ja vedet, hoitaa eläimet, ripustaa pyykit ja vahtii Kirppua, kun minä käyn suihkussa? En halua edes ajatella yksinjäämistä. Se tuntuu liian mahdottomalta asialta.

Olen myös ehtinyt huomaamaan monia lapsi/vauvaperheen arkeen liittyviä asioita. Esimerkiksi miksi lapsiperheissä ei siivota niin usein tai miksi "lapselliset" kaverini eivät aina vastaa tekstareihin. Nyt ymmärrän: ei ole aikaa, ei jaksa eikä muista. Mulle on aina ollut tärkeää, että kotona on siistiä, lattiat pesty ja pölyt pyyhitty. Nyt olen joutunut joustaa. Meillä ei ole enää siistiä. Joka paikassa on epämääräisiä tavaravyöryjä eikä lattioita ole pesty aikoihin. Olisihan mulla toki aikaa siivota Kirpun nukkuessa, mutta en mä jaksa. Itselleni on myös tärkeää päästä ulkoilemaan ja olenkin mieluummin pakannut Kirpun vaunuihin ja mennyt pihalle kuin tarttunut imuriin. Ei voi mitään. Pakko oppia sietämään.
Ja kyllä, vauvaperheessä tulee paljon pyykkiä. Koko ajan. Pyykkikone pyörii vähintään joka toinen päivä.

Vähitellen sitä ollaan siis siirrytty mystiseen lapsiperheet-kastiin. Tutkimusmatka jatkuu, samoin raportointi kunhan kerkiän!